Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2019.

Palautteluviikko ja Krakovan viikonloppu

Kuva
Viikko meni perjantaihin tai oikeastaan torstaihin asti treenatessa ja viikonlopulle suunniteltu Krakovan reissu tuli pyhitettyä matkailulle ja juoksun suhteen palautumiselle. Juoksun osalta viikon highlight oli 10km veksi, joka irtosi ihan hyvin huomioon ottaen edellisen viikonlopun rasitus. Krakovan reissulla toteutin pitkäaikaisen 100 kohdan virtuaalilistani yhdestä tavoitteesta. Vierailin Auschwitzin keskitysleiri I:ssä ja Birkenaussa. Tämä kohde on ollut tavoitteena kokea jo siksikin, että yläasteen historian opettaja innoitti minut aikanaan historiaan perustellen aineen tärkeyttä sillä, että ihmiskunnan on tärkeää muistaa menneisyytensä jotta esimerkiksi holokaustin kaltaisia kauheuksia ei koskaan toistettaisi. Ihminen kaikessa luovuudessaan pystyy tekemään toisille eläville olennoille mitä kauneimpia, ihmeellisimpiä ja valitettavasti myös karmeimpia tekoja. Kauheuksia ei oikein pysty ymmärtämään, varsinkin jos meidän homo sapiensien erinomaisuutta perustellaan ylivertaisella

Combo ja single sekä uusi Vimppa

Kuva
Viikon ehdoton kohokohta oli uuden jäsen Gallardon saaminen Viimeiset pirkkalaiset porukkaan. Tänään suoritettiin vanhojen tapojen mukaisesti sunnuntain pitkän lenkin yhteydessä virallinen tervetuloseremonia puheenjohtajan puhein ja kuohuviinimaljojen nostoin Rajasalmen sillan kupeessa. Treenimielessä sain tehtyä lauantaina yhden #karhueestaas -projektin pääharjoituksista. Supercombo eli järvinen alta vintsaa ja päälle Tampere Parkrun 5km all out tyyppisesti. Tälle eli seuraavalle päivälle vielä järvinen alta vintsaa. Lähdin lauantain järviselle Ratinasta Parkrunin lähtö ja maaliviivalta. Se oli oikea ratkaisu, koska auton sai viereen parkkiin ja sinne kuivat vaihtopaidat sekä energiaa. Keli oli sen verran kosteaa, että ilman kuivia paitoja olisi starttihetken odottelu ollut eilisessä tuulessa ihan horroria ja flunssa aika todennäköinen lopputulos. Välihuoltoaikaa jäi 18 minuuttia ja nykäisin Lidun letkeän tupla-annoksen sisältävän korkkigeelin ja puoli litraa urkkaa. Järviselle

Lepoviikko ja 2019 vuositavoitteiden asetanta

Kuva
Viikon teema oli suunnitelman mukaisesti palauttava ja käytännössä tarkoitti vähemmän treenikertoja ja lyhyempiä matkoja kuin normiviikoilla tästä eteenpäin. Ihan hyviä lenkkejä viikkoon kuitenkin tuli. Perjantaina oli Viimeisten pirkkalaisten vuosigaala, jonka riitteihin kuuluvat vuosipunnitus, vuosikokous, vuosigaaladinner ja päälle olutbaarissa käynti vuositavoitteiden kirjaamiseksi olutlasin aluspahville. Samalla suoritetaan katselmus edellisen vuoden tavoitteisiin. Dinner nautittiin tällä kertaa 3S maisemissa Cafe Pispalassa ja jälkimainingit Pulterissa. Olihan taas kerran mukava ja hauska iltama. Tällä kertaa oli vissiin sen verran nälkiintyneitä jäseniä punnituspaaston jäljiltä, että poikettiin vielä Lamminpään ylägrillillä ennen maate menoa. Sain punnituksessa kaikkien aikojen alimman henkilökohtaisen tuloksen. Vuosi  pari vuotta takaperin oli henkilökohtainen kaikkien aikojen raskain tulos. Näin se välillä menee. Vielä -3,2 kilon tiristys ja olen #karhueestaas painotavoitte

Tupla-single järvinen

Kuva
Tämän viikon alussa oli 12 viikkoa NUTSiin eli #karhueestaas projektin loppuhuipennukseen. Määräpainotus on aloitettu ja viikon teemana oli pitkät lenkit: la tuplajärvinen ja su single-järvinen. Alkuviikko meni palautuessa Malagan mättökilsoista. Hyvin tuli taas vanha totuus Malagan jäljiltä konkreettiseksi: juokseen oppii juoksemalla. On se vaan loistavaa, että yksin ei tarvi tätäkään projektia klaarata. Viikonlopun kattauksessa Gallardo oli mukana. Toki lauantain synkimmillä hetkillä mietittiin pariinkin kertaan ääneen, että mitä järkeä tässä koko touhussa on. Voin sanoa omalta kohtaa, että yksin tehtynä ei olisi sitten yhtään mitään. Pääjärki on toki unelmassa tikkauttaa Spartathlon tatska pohkeeseen. Ja siinähän sitä järkeä on vaikka muille jakaa... Sitten koitti sunnuntai ja mitä mahtavin talvinen kevätpäivä. Alusta oli huonompi kuin lauantaina ja paikoin pirullisen liukas, mutta juoksu se vaan kulki yli odotusten. Lappasin vielä loppuun pienen noston. Ei tarvinnut kysellä, m

Tehojakso II viikko 4 - talvilomaviikko

Kuva
Kulunut viikko oli tokan tehojakson neljäs viikko ja huipennus. Lähdimme pitkästä aikaa koko perheen kokoonpanolla lomareissulle ja samalla perinteinen kevään lumilautailuviikko vaihtui Malagan lämpöön. Sapluunana ajatus lämmöstä ja pitävästä alustasta tuntui tähän kohtaan vuotta henkisesti rentouttavalta ja omaan #karhueestaas valmistautumiseen sekä kovimpaan tehoviikkoon oikein houkuttelevalta. Pitävällä alustalla tehojen juokseminen on aika lailla mielekkäämpää kuin nastoilla ruopiminen tai maton tamppaus. Toisaalta näissä etelän kohteissa alusta on jaloille armottoman kovaa kiveä ja betonia, mutta kyllä se silti jään ja sohjon pieksee. Tähän alkuun on heti pakko tunnustaa, että kovasta alustasta ja määristä johtuen jouduin sortumaan päivittäiseen pohkeiden ja takareisien venyttelyyn eli itselle melko vieraaseen lihashuoltoon. Saavuimme lomakohteeseen sunnuntaina ehtoosta. Eka ilta meni ympäristöön tutustuessa ja lauantain tiukasta järvisestä toipuessa eli varsinainen juokseminen