Joulua kohden

Tämän viikon odotettu treeni oli Viimeisten pirkkalaisten perinteinen joululenkki n 27km kaikkine huoltopisteineen ja huipputarinoineen. On perinteitä ja tämä on yksi hieno sellainen. Omalta osalta piti tehdä tunnustelua alkuviikosta, jotta saattoi varmistua selän tilasta. Koeponnistin selkää G:n kanssa Pirkkahallissa. Mitään pahoja kipuja ei enää ollut tiistaina, joten uskalsin lähteä torstain joululenkille. Joululenkki olikin sitten selän suhteen suht kivuton, mutta happi ei vaan kulje kunnolla ja lenkistä tuli kunnon horroria. Pääsin kuitenkin lopulta kotiin ja sen jälkeen ei ole oikein juoksu kiinnostanut tai siis tiedostan että se ei nyt ole järkevää. Tänään tuli avattua lumilautakausi Levin lumisissa maisemissa. Kivaa oli pitkästä aikaa!

Viikon suurin ja mukaansa tempaavin asia on ollut Joulun tarina -runon työstö, jonka sain torstaina valmiiksi. Olin haaveillut joulurunon kirjoittamisesta pitkään, mutta homma ei oikein lähtenyt käyntiin. Kuin tilauksesta sain ajatuksesta kiinni istuessani Pirkkalan kirkossa "laulamassa" joululauluja. Arto Köykän välijuonto joulun tarinasta tempaisi ajatukseni mukaansa ja sain ne kirjattua kasaan. Kyllä siinä toki muutama yöuni meni ohuella.


Viikon treenit:

Ma Lepo

Ti 10km Pirkkahallissa, seassa 1000m 3.42min ja *100m <18s p="">
Ke Lötköä 7km

To Joululenkki 27km

Pe-Su Lepo

Viikko yhteensä 44km

Palauttelen selkää vielä tulevan viikon ja sen jälkeen tositoimiin tai sitten GT720° -projekti on osaltani lopullisesti taputeltu. Ei se nytkään tule olemaan enää sitä mitä piti, mutta kunnon ultran nautiskelu olisi aina paikallaan.

Kommentit