Flunssaviikko, Paavo Nurmi DNS

Tältä viikolta ei ole juoksun suhteen raportoitavaa. Flunssa on keuhkoissa ja ei tee mieli yrittää mitään hengästyttävää. Paavo Nurmen osalta tuli DNS ja osallistumisen siirto ensi vuoteen. Liikunta on ollut lähinnä koiran ulkoilutusta. Positiivista asiassa on se, että kipeä akilles on saanut palautua rauhassa. Kipu ei ole kokonaan helpannut, mutta on se selkeästi parempaan päin.

Liikkumattomana oli aikaa ja loppuviikosta  intoa yhden runon aihion työstämiselle. Kirjoitin sen eilen valmiiksi, kun sain ajatukselleni yhden puuttuvan sanaparin Vimppojen Whatsapp keskustelusta.

Ensi vuodelle taisi tulla päätettyä yksi ultramatkan päätavoite. Suunnitelma tarkentunee lähiviikkoina.

Viikon juoksusaldo 0km

Kolme seuraavaa viikkoa tulee olemaan jonkin verran rajoittunutta juoksun suhteen, kun on työmatkoja ja muita kiireitä.


Kommentit