Itä-Suomen mopoiluviikko

Kulunut viikko alkoi kesälomalla ja toteutimme Terhin minulle joululahjaksi suunnitteleman Itä-Suomen neljän päivän moporeissun. Kelit olisivat voineet olla paremmat mutta toisaalta reilusti huonommatkin. Olimme kolme yötä reissussa ja kaikki kolme majapaikkaa olivat onnistuneita valintoja, joskin tyystin erilaisia joka oli toisaalta yksi reissun suola. Hienointa oli toki tärkein eli ajeleminen itsessään ja maisemien ihailu. Matkaa kertyi n 1130km ja pääosa ensimmäisenä ja neljäntenä päivänä. Matkaan mahtui myös useampi 10 kilometriä hiekkatietä ja yksi lauttamatka Norppa II:lla. Hommasimme aiemmin kesällä tiimiradion kypäriin ja se osoittautui aiemmista ajatuksistani poiketen hyväksi laitteeksi. Helpottaa varmasti kyytiläisen elämää, kun voidaan "neuvotella" tauon tarpeista ja havainnoista kesken ajon.


Suunnitelma
Joululahjaksi saamani suunnitelma

Eka päivä: ajelu kotoa Kuhmalahden, Pulkkilanharjun ja Kalkkisten kautta Vierumäen urheiluopistolle lounastamaan. Sieltä jatkoimme Mäntyharjulle ja Ristiinaan. Matkalla poikkesimme Taidekeskus Salmelassa. Varsinkin alkumatkasta tuli vettä ihan kunnolla, joten tilasimme ekaan majoitukseen matkalta saunan ja saimme kyllä navettasaunan Misa-kiukaasta kaikkien aikojen top3 löylyt. Oli muutenkin oikein kiva paikka yöpyä.

Pulkkilanharjun kahveepaussipaikka


Salmelan taidekeskuksen näyttelystä: TUOMO SAALI Voiman tunnossa

JASMINA IJÄS: Vieras omalla maalla

Salmelan esiintymislava

Ensimmäinen yöpyminen: Tuukkalan tila, Ristiina
Toka päivä: Ajelimme Ristiinasta Suurlahden tietä Hurissaloon, josta huristelimme lautalla Lintusaloon ja siitä kohti Imatraa. Ja taas oli sauna vastassa. Huone oli hulppea ja sauna ihan ok, mutta eihän sen löylyt edellisen päivän jäljiltä ihan samaa olleet. Ehtoolla söimme nepalilaista ruokaa!

Norppa II:lla

Norppa II:lta

Imatran valtionhotellin huoneesta

Imatran valtionhotelli, olimme tornissa yötä

Väärä päivä, Imatran koski kuivana
Kolmas päivä: Imatralta suuntasimme itärajan tuntuman museotietä kohti Punkaharjua ja muutenkin ajelimme lisuria poimien pienempiä teitä reitille. Poikkesimme matkalla metsämuseo Lustossa ja teimme lisäksi ylimääräisen lenkin Kerimäellä ja kävimme ihastelemassa maailman suurinta puukirkkoa. Oli hartaampi tunnelma kuin Malagan katedraalissa keväällä, mutta en edelleenkään ymmärrä noiden isojen kirkkojen tarkoitusta. Punkaharjulla majoituimme Saimin paikkaan ja sain vieläpä huikean hyvän illallisen päätteeksi selfien Saimin kanssa. Suosittelen lämpimästi paikkaa ja ravintolaa. Vegaanimenu oli huolella mietitty! Sauna hoitui aamulla ja samalla kastoin talviturkin. Olisi jäänyt väliin, mutta kun japanilaisturistikin kastoi ja en kehdannut jättää järvessä käyntiä väliin.
Kerimäen puukirkko

Hotelli Punkaharju
Neljäs päivä: Punkaharjulta Savonlinnan ja Mikkelin kautta kotiin. Tuli reissun pisin ajopäivä. Ajelimme takaisin Pulkkilanharjun kautta ja sen jälkeen Sappeeseen hiekkatietä pitkin, mutta se oli Sappeen kylä ei laskettelukeskus ja sieltä oli vielä monta mutkaa ennen kuin loppu suora häämötti Pälkäneeltä kotiin, jossa olimme yhdeksän jälkeen illalla. Yksi kesän tai oikeastaan jo viime kesän pakollinen kahvipaussipaikka tuli käytyä, kun ajelimme Joutsassa - nimittäin Cafe Meijerinliiteri. Siellä oli kuppi kuumana ja mukavat jutustelut paikan isännän kanssa, jonka jälkeen matka saattoi jatkua.

Olavin linna

Viimeisten pirkkalaisten pakollinen kahvipaussipaikka, jos liikkuu Joutsan suunnalla ja jos ei liiku voi mennä muuten vaan suunnalle ja samalla kahville.



Viikon treenit menivät palauttelun merkeissä ja viikonlopun muiden tärkeämpien ja raskaiden asioiden takia tuli ekstra palauttava viikko. Juoksurintaman kohokohta oli Mjevin huikea veto NUTS Hetta Ylläksen perusmatkalla. Kevään sairastelu on selkeästi kääntynyt kovaksi kunnoksi. Onnittelut hienosta vedosta ja oman kunnon sekä mielen keräämisestä kevään jälkeen.

Treenit

Ma-to mopoilua
Pe 14,14km perus lötköä 5'12/ km
La piti alunperin Parkruniin, mutta tuli muita juttuja ja kävin pään tuuletuslenkillä 11,51km 5'11/ km
Su Gallardon kanssa ilta hölkät 16,5km 5'20/ km

Viikko yhteensä 42,2km

Tuleva viikko piti mättää määrää, mutta nyt pitää mennä enempi fiilispohjalta ja katsoa päivä kerrallaan.




Kommentit