Palautuminen hyvällä mallilla

Viikko meni palautellessa ja lauantaina oli vuorossa välitsekkaus, missä palautumisen suhteen mennään. Tilannekatsaus tapahtui Tampere Parkrunissa, kuten NUTS Ylläksessäkin viime vuonna viikko ennen h-hetkeä. Sain vitosen rykäisyssä kyllä kaikki irti. Vauhdit on mitä on, mutta kyllä se itselle ihan juoksulta tuntui. Lähdin suht reippaasti liikkeelle, kun aiemmin on ollut lopussa turhan paljon varoja kiristelyyn - nyt ei ollut. IsoHoo oli hesselöimässä ja huuteli tsempit loppusuoralla n 500m ennen maalia. Olin niin hapoilla, että en pystynyt edes kiittämään. Kiitos tsempeistä tätä kautta! Puolivälin menosplitti meni sekunnin sisään paluun kanssa ja muutenkin fiilikseen sekä aikaan olen tyytyväinen eli palautuminen on hyvässä vauhdissa. PJH oli talkoilemassa tapahtumassa ja oli mukava vaihtaa kuulumiset livenä pitkästä aikaa. Toivottavasti  imaamin vaivat tokenee.

Viikon kohokohta oli Performing arts SM 2019 tanssikisat Pirkkahallissa. On se vaan jotenkin vuosi toisensa perään tunteikasta, kun saa seurata oman tytön tanssia. Kova on taso ja kertakaikkisen hieno esitys oli Razzmatazzeilla, mutta niin oli monen muunkin joukkueen. Hieno tapahtuma!

Äijä ja Kaisa

Viikon treenit

Ma Lepo

Ti Polkulötköä Gallardon kanssa 14,52km 5'56 /km

Ke Vanajanlinnan maisemissa kiihtyvä 8km 4'40 /km

To & Pe Lepo

La Verr 1,3km + Tampere Parkrun 5km 19'19min + verra 3,2km. Yhteensä 9,5km

Su Kasvihuoneen kattolasien purku ja Performing arts tanssien seurantaa.

Viikko yhteensä 32km

Tuleva viikko on aika lailla fiilistelypohjalta lötköttelyä ja tietenkin pe klo 12 alkaen #karhueestaas -projektin loppuhuipennus.


Kommentit