NUTS Karhunkierros perusmatkan 24.-25.5.2019 kisarapsa

Taustaa

NUTS Karhunkierrokseen valmistava #karhueestaas -projektini käynnistyi päivä sen jälkeen, kun olin lausunut Hetassa edellisen Nutsauksen maalissa 2018 heinäkuussa: "Ei koskaan enää!" Vanha totuus on: se, mitä ultrilla tai niiden maalissa sanotaan, jää sinne. Siis ainoastaan päivä edellisestä rypistyksestä oli mieli kirkkaana menossa kohti viime viikonlopun tapahtumaa. Välissä oli toki Jämin SM 24h rogaining ja taas kerran Wihan kilometrien satkun juoksun vaihtuminen etupyöräilyyn. Virallisesti projekti saattoi käynnistyä lokakuussa kilpailuun ilmoittautumisen jälkeen. Karhulle kun tuppaa osallistujakiintiö täyttymään per heti ilmoittautumisen alettua. Onneksi tapahtumaan päätti lähteä myös Gallardo, jonka kanssa teimme kaikki pitkät ja monet muut pääharjoitukset yhdessä. Olisi saattanut monena väsyneenä hetkenä jäädä lenkki väliin, ilman että oli kaveri, jonka kanssa saattoi yhdessä lähteä räntäsateeseen tai muuten väsyneenä lenkille.

Perinteisesti ennen ultrapitkää suoritusta lataan mielenryijyyn jotain mietittävää itse suoritusta varten. Se on viimeinen tärkeä valmistautumisriittini ennen varsinaista juoksua. Tällä kertaa puolivahingossa, mutta kuin tilauksesta bongasin Aamulehden digiversiosta Karo Hämäläisen Miksi juoksen äänikirjan vajaa viikko ennen varsinaista tapahtuman eli projektin loppuhuipennuksen h-hetkeä. Kirja vei kuulijan eli minut mennessään heti. Kertakaikkisen loistava teos, suosittelen kaikille juoksun harrastajille! Siinä on melkein liiankin monta yhtymäkohtaa oman suhtautumiseni kanssa juoksemiseen, jota myös elämäntavaksi kutsun. Ehdottomuutta, päätin minkä päätin, teen vähän enemmän kuin treeniohjelmissa neuvotaan ja toisaalta koko homman suola on kilpaileminen itseäni vastaan tai itseni voittamisessa. Kirjan kuunneltuani jäi mieleeni kaivelemaan oma kysymykseni, miksi juoksen ja miksi juoksen nykyään ultria. Jollain tasolla haen omia rajojani, toisaalta tarvitsen haastavan tavoitteen, että jaksan lähteä jopa umpi väsyneenä lenkille. Mikä kuitenkin mielenryijyn kannalta tärkeintä, jäi minulle kirjan kuuntelun ansiosta pohdittavaa ja näkökulmaa tulevalle pitkälle lenkilleni. 

Tiedostan kuitenkin nytkin pari vuorokautta maaliin tulon jälkeen, että yhtä tärkeää loppuhuipennuksen onnistumisen kanssa oli valmistautuminen. Intensiivinen loppua kohden huipentuva viimeisen 13 viikon mittainen tavoitteellinen harjoittelu, jossa tekeminen on mietitty päätavoitetta palvelemaan. Toisaalta arjen realiteetit muistaen eli tämä on vain harrastus, jonka pitää isossa kuvassa tuottaa puhdasta mielihyvää. Tällä kertaa oli pohjalla hyvä sapluuna viime vuodelta, johon G:n kanssa muuteltiin joitain juttuja verrattuna aiempaan: vähintään 10 kertaa Proffan masinoima 3S suhteellisen kova porras-mäkitreeni Pispalassa. Vanha hyvä rypäsharjoittelu oli viimeisen 13 viikon täsmäohjelmassa tärkein perustus koko harjoittelulle kuin myös  kolme kertaa pitkä vähintään tonnin vertikaalin tunkkaus ja Postin mäen lyhyet mäkivedot jätettiin pois. Lisäksi pari mättöviikkoa eli 160 ja 180 kilometriä juoksua, joissa molemmilla viikoilla myös tehoa mukana. Sen lisäksi talven huonoille keleille jäsenyys kuntosalille, jotta päästiin tamppaamaan mattoa liukkailla tai kovilla pakkaskeleillä sekä soutamaan ergoa keskivartalon pitoa varten. Kaikki suunnittelemani ja Gallardon kanssa yhdessä jiiratut päätreenit tuli tehtyä onnistuneesti ilman mitään pahempia rasitusvammoja. Lähtökohta itse kisaan pönötti hyvällä perustuksella ja sen puoleen ei tarvinnut jännätä, muuten kyllä pelotti koska ultra on ultra ja siellä ehtii sattua ja tapahtua mitä vaan.

Viimeiset pirkkalaiset toivottivat GT:lle sitkoa

Lähtöhetket

Matkustimme uskollisen faniryhmäni eli Terhin ja Lyylin kanssa Rukalle torstaina. Perille saavuttiin perjantain klo 12 lähtöä edeltävänä iltana. Mahassa ja mielessä möyri tuttu pelko tulevasta, mieli oli nöyrä mutta toisaalta luottavainen. Kävimme illalla kävelemässä reitin alkua ensimmäisen alamäen alkupuoliskolle. Takaisin tullessa tapasimme Gallardon ja Mjevin, joka starttaisi 83km matkalle. Mjev kertoili alun haastavasta kympistä ja tolkutti malttia. Hetken vaihdettuamme viime hetken hermokuulumiset, paikalle pölähti mr metsäpolkujuoksija Hazor, jolta tuli samat hyvät vinkit alkumatkalle. Ekalla kympillä voi pilata koko kisan eli lähtekää todella varovasti liikkeelle. Jos Hazor sanoo näistä jutuista jotain, on syytä kuunnella koska äänessä on kokemus. Kaveri elää ja hengittää näitä polkujuttuja. Tällä kertaa hän ei ollut osallistumassa vaan oli tullut paikanpäälle seuraamaan ja kannustamaan kisaajia. Vinkki oli arvokas ja kuten todettua sitä noudatettiin!

Perjantaina aamusta haettiin numerot ja kisapussukat samaan aikaan heti ysin pintaan Gallardon kanssa. Vaihdoimme viime hetken ajatukset starttivaatetuksesta ja drop bageihin pakattavista vaihtokamoista. Olo oli lähtöä vaille valmis. Tiedostin, että jännitys ei enää ainakaan helpota ennen liikkeelle lähtöä. Menin takaisin majoitukseen ja söin vielä perinteisen pastaa soijakastikkeessa ilman mahaa ärsyttävää valkosipulia. Tosin väkisin nieleskelyksi taisi syöminen mennä. Aika hurahti hujauksessa ja lähdin noin 40 minuuttia ennen starttia kisakeskukselle, johon siirtymiseen meni majoituksestamme muutama minsa. Eli pelipaikoilla oltiin heti ja dop bagit piti jättää viimeistään klo 11:30. Sieltä bongasin Gallardon ja Mjev oli tullut myös meitä kannustamaan. Terhi ja Lyyli tulivat perästä paikalle fanittamaan ennen kuin lähtivät siirtymään vähän edemmäksi Rukan päälle reitin varteen. Vapisin kuin haavan lehti. Juuri ennen lähtökarsinaan siirtymistä tuli työkaverini Katri, jonka tiesin osallistuvan 34km matkalle, toivottamaan lähtötsempit. Tärisin jännityksen ja pelon sekaisena. Hoin vain mielessäni, että kyllä se tästä kun päästään liikkeelle. Ja niin se meni, kuten aina ennenkin. Kun päästiin matkaan, pelko väistyi ja nöyrämielinen mutta päättäväinen taivallus alkoi.

Eka luku: Ruka-Konttainen 6,7km

Lähdimme Gallardon kanssa yhtä matkaa kuitenkin kumpikin omaa suoritusta tekemään. G meni edellä ja vaihdoimme välillä ajatuksia varmistellen Mjevin ja Hazorin ohjeet mielessä, että mennäänhän varmasti riittävän rauhassa. Hyvän valmistelun jälkeen levänneellä kropalla on yllättävän vaikeaa malttaa. Nyt onnistuimme. Mäkistä oli, mutta ei levänneelle mitään järkkyä. Lyhyttä ja terävää. Aikaa meni ekaan etappiin 1:01h. Terhi ja Lyyli olivat kannustamassa meitä huoltopaikalla. Taukoon meni vajaa viisi minuuttia ja sekin lähinnä juomabagin täyttöön. Kumpikin lähdimme pelkkien lötköjen nesteillä liikkeelle, koska eka väli oli lyhyt ja mäkiin oli turha rahdata ylimääräistä painoa. Olimme kuitenkin taas kerran ottaneet opiksi jotain vuoden takaisesta Ylläksen ekasta huollosta - tällä kertaa ei hosuta! Eikä hosuttu tällä eikä millään muullakaan huoltopisteellä.

Toka luku: Konttainen-Basecamp 16,9km

Kun noin kymppi oli täynnä, päästimme maltillisesti kässäriä auki ja ohittelimme joitakin edelle ehtineitä. Yksi ohitus jäi mieleen. Saavutimme kaverin, jolla oli pohkeessa oma haaveeni, Spartathlon tatska. Kaveri huikkasi, että menkää nopeampina ohi. Totesin että kehtaako, kun sulla on mun unelma  tatska pohkeessa. Nöyrä kunnioitus kokeneemman kulkijan kohdalla valtasi mielen! Ja ennen kaikkea ajatus, oliko vauhti liian kovaa. Väli meni kuitenkin vielä konetta ja mieltä käynnistellessä, eikä kokonaismatkaa oikein halunnut liiemmin ajatella tuossa vaiheessa. Aikaa hurahti n 2:08h ja taukoon kahdeksisen minuuttia. Tauko pidettiin sovitun mukaisesti rauhassa ilman hosumista. Vihreitä kuulia suuhun ja Simpanssia lötköihin sekä rakko täyteen vettä. Edessä olisi pisin etappi. Mieli oli levollinen, mutta tiedostaen että alkumatkalla oltiin vielä. G:llä oli pajamajajuttuja, mutta onneksi homma tasaantui jossain vaiheessa. Tein tässä kohdassa reissun ainoan selkeän virheen, tosin onneksi suht harmittoman. Erehdyon syömään sipsejä, vaikka joka kerta juostessa ne ovat tuottaneet saman tuloksen. Hetken päästä karsean pahan olon. No tiesin sen menevän jossain kohtaa ohi ja niin se menikin.

Kolmas luku: Basecamp-Oulanka 31,9km

Nyt oli pitkä siivu taivallettavana. Polku oli alkuun helppoa lähes rollaattorilla kuljettavaa highwayta Pikkukarhun kierroksen reitillä. Hoka huilasi ja juoksu kulki. Aika pian kuitenkin tuli Kitkajoen rantapolku ja kulku muuttui ihan karseaksi taapertamiseksi. Hazor oli maastoutunut noille hoodeille ja antoi tokan ja vielä arvokkaamman neuvon. Hän tuli hetken perässämme ja neuvoi unohtamaan juoksun tällä pätkällä. Etua ei juurikaan juoksemalla tässä kohtaa tulisi ja päinvastoin kompurointi olisi paljon todennäköisempää, kun yrittäisi liikaa. Huikkasi vielä, että säästäkää voimanne kymmenen kilsan päässä alkavalle juostavalle baanalle. Näin teimme ja kyllä kannatti. Kysyi vielä edellisvuoden kuittailuistani  muistuttaen, että onko sauvojen käyttö edelleen mielestäni senioriulkoilua vai hyvä lisävaruste. Siinä oli se kolmas neuvo, jonka opin häneltä jo Ylläksellä. Näissä vauhdeissa ei kannata pahemmin leuhottaa. Eli en katunut hetkeäkään sauvojen mukaan ottamista. Oulankajoen rantabulevardi oli juuri niin kuin Hazor oli mainostanut. Mono söi metrejä vauhdilla ja selkiä tuli vastaan. Alku rauhassa, jorpakon murikat ja juurakot hötkymättä ja sitten hyvällä baanalla diesel koneet sopivan rullaavaan liekkiin. Selkien napsiminen oli silkkaa saalistajan nautintoa, vaikka itseä vastaanhan tässä oltiin kilpasilla. Eipä näissä ultrajutuissa toisten väsy tuo minkäänlaista mielihyvää vaan päinvastoin, mutta omaa mieltä piristää kummasti taju siitä että on lähtenyt oikein liikkeelle.  Opetus: kuuntele ja ennen kaikkea omaksu, mitä viisaammat neuvovat. Terhi ja Lyyli olivat tulleet kannustamaan Oulankaa edeltävän Kiutakönkään pauhujen kohdalle. Tunnin päästä kuulemma alkaisi tihkuttamaan. Pysähdyimme lyhyesti valokuvaan ja juoksimme huoltoon. Aikaa etapilla kului 4:20h. Ja tässä vaiheessa toistelimme toisillemme, että näin hyvältä pitää tuntua jaloissa ollessamme Hautajärvellä. Käsijarrussa oli siis koko ajan pari naksua päällä. Huoltoon meni reilut 22 minuuttia. Kaivoin drop bagista kuivat paidat ja paksummat hanskat sekä Maximin hydraattipillerit lötköihin, rakkoon vesi sekä täydentelin repusta huvenneet kolmiannosgeelin ja Lidun patukan. Nautiskelin lämmintä kasvislientä, suolakurkkua ja drop bagin antimista ai ai maailman parhaalle maistuvan ruisleivän eli jälkiuunia ilman turhia tykötarpeita. Pienet asiat tuovat isoja ilon tunteita. Talven tuplajärvisellä opittu rutiini kuivan paidan vaihtamisesta päälle heti huoltoon tullessa toimi taas mukavasti. Vilu ei päässyt pahasti iskemään huoltotoimien aikana. Mistä on ultraajan isot ilot kiinni, pienistä harjoitelluista automaattisista rutiineista ja ruisleivän palasesta. Matka saattoi jatkua.   

Neljäs luku: Oulanka-Hautajärvi 27,4km

Jäljellä oli ekan puoliskon viimeinen etappi. Pientä oikeastaan olemattoman pientä tihkua oli havaittavissa jossain kohtaa. Pikku hiljaa kaivoin mielenryijystä työkaluja esiin. G oikeastaan aloitti sen miettimällä savusaunan lämpöä. Mietin kanssa, miten voisin saunassa julistaa vapaata markkinatalouden ilosanomaa. Samalla mietin, miksi juoksen. Vastasin mielessäni, tasan tarkkaan tässä kohtaa päästäkseni puolimatkaan ja voisin alkaa matkan kohti maalia. Edestakainen matka vaikutti tuollaiselta mielen päällä. Saavuttamaton sauna ja käymätön poliittinen debatti haihtuivat mielestä, mutta onneksi silmiin ei jäänyt kitkerää savua vaan tietoisuus siitä, että puolimatkassa olisin vielä freesissä kunnossa ja jalkapohjissa ei mitään hänksää. Silti siirsin ajatusta pois loppumatkan kilometreistä ja yritin keskittyä olevaan hetkeen, veden kohinan vaimenemiseen ja tilalle tulleen lintujen kauniiseen laulantaan. Raikas puhdas ilma ja pelkät luonnon omat äänet! Olimme saavuttaneet jossain vaiheessa kaverin joka liittyi letkaamme ja meni välillä ohi ja saimme hänet taas kiinni. Kärkijuoksija tuli meitä vastaan, kun hänellä oli noin 100km täynnä. Aikaa oli mennyt lähdöstä 9:44h. Ei voinut kuin parahtaa, että kunpa pääsisin tuohon aikaan Wihan sileällä ja tasaisella satkulla. Huh huh. Kaverit vetää kyllä ihan huikeeta settiä. Aika pian tuli vastaan tokana juossut ja lopulta kisan voittanut Eskelinen. Kyllä tässä perusmatkalla on oma tunnelmansa. Kärkikavereista lähtien kaikki kannustivat meitä ja me heitä, kun samalla heitettiin ylävintsoja. Kisaajien välillä vallitsee välitön ja toisista välittävä tunne oli sitten kova kärkimenijä tai hitaampi selviytyjä. Etapin loppupätkä meni kuin huomaamatta, kun laskeskeli monesko oli kukin vastaantulija. Naisten sen hetkinen kärki tuli myös hyvän matkaa vastaan meitä. Pääsimme perille klo 00:16 ja etapppiin oli kulunut 4:40h. Jaloissa oli jo matkan maku, mutta voimia hyvin jäljellä eli välitavoiteen olo oli onnistuneesti saavutettu. Perillä normi rutiinit eli kuivaa päälle ja sitten energiaa. Mielessä pyörinyt Saarioisten vegaaninen lättypitsa antoi loistaa poissaolollaan. Se oli kuitenkin viime kesän pelastus Pallaksella. Sen sijaan tarjolla oli normi hedelmä, vihreä murkula, sipsit, simpanssijuoman lisäksi sumppia ja kuumaa vettä, pikapuuropusseja ja alkoholitonta olutta. Tapahtuman tarjoiluista, järjestäjien toiminnasta ja järjestelyistä ei ole huonoa sanottavaa, mutta tuo pikapuuropussukoitten turaaminen vähän ihmetytti. Olisihan se nyt aika lailla edukkaampaa ja niiiin paljon parempaa, jos tarjolla olisi ollut kunnon hautunutta mussupuuroa ja säästetyllä rahalla hankittua mustikkakeiittoa. No eipä tuo hienoa tapahtumaa liiemmin himmennä. Toki otin oluen ja toimi kuin VR:n sinisen vaunun vessan mekaaninen poljinkampi-suljinläppäventtiilimekanismi. Huollossa ei liiemmin hötkyilty, sai käydä sisävessassa ja tehdä ihan itse puurot. Muutoin ei turhia kuhnittu, mutta taukoon meni huomaamatta 44 minuuttia. 

II osa

Eka luku: Hautajärvi-Oulanka 27,4km

Nyt oli jo vähän vilu liikkeelle lähtiessä. Alku mentiin hetki kävelyä ja jalkojen verryttyä muutama kilsa juoksua putkeen ja webasto toimi taas! Sinänsä paluu olisi henkisesti helppoa. Tiedettiin, mitä olisi vastassa ja joka askel veisi maalia kohden. Alku meni edelleen vastaantulijoita laskiessa, puolin ja toisin tsempatessa. Tällä etapilla lähestyimme vuorokaudessa aikaa jolloin normaalisti uni olisi syvintä. Minulle on sitkeyden lisäksi suotu harvoja lahjoja. Yksi on kuitenkin ylivertainen. Nukahdan lähes missä vain ja melkein heti kun yritän - valitettavasti joskus myös yrittämättä. Olen nukahtanut kerran auton rattiin, kerran rogainingissa kesken juoksun. Lahjalla on kääntöpuolensa. Herään lähes yhtä herkästi ja lähes joka yö. No taas alkoi unihiekkaa tulla silmiin ja törmäsin puuhun kun taisin vähän nuupahtaa kesken juoksun. Totesin G:lle, että nyt on pakko saada mikrounet. Maa oli märkää, joten en mennyt maate. Sen sijaan polun vieressä oli kaatunut puun runko, jonka päälle istahdin ja painoin pään polviin. Olin saman tien unessa. Heräsin, meidät oli saavuttanut joku perässä tullut juoksija, joka kyseli onko hätä. G selitteli, että ei hätää kaveri ottaa mikrounia. Heräsin siihen, nousin ylös ja lähdettiin kuin Bottas luistavalla kytkimellä paalupaikalta. Oli siinä varmaan kanssakilpailijalla hymy herkässä. Sade alkoi pikku hiljaa tihentymään. Ei pahaa, mutta kuitenkin. Tulimme välin Oulankaan 5:40h ajassa. Eli aikaa meni tunti enemmän menomatkaan verrattuna. Gallardolla tuli hänksää akillekseen, kun kengän kärkeen oli tullut aiemmasta juurikosketuksesta reikä ja nyt kenkä takertui kunnolla johonkin kiinni. Taisi sattua ihan kunnolla. Taitoimme matkaa kuitenkin määrätietoisesti ja siitä eteenpäin enemmän sauvoen kuin juosten. Menojalkaa olisi ollut, mutta toisaalta kaverin kanssa kulkeminen voitti tässä kohtaa kiihdytyksen ja toisaalta tiesin, että kyllä se oma meno vielä hyytyisi. Saavuimme lopulta Oulankaan. Siellä oli muitakin. Joku istui avaruuslakanaan kääriytyneenä ja viltti päällä kylmissään täristen ilmeisesti odottaen raatokuljetusta. Siinä vaiheessa oli viimeistään helppo tajuta, miksi mukana on pakollisia varusteita. Kelihön ei missään nimessä ollut paha saatika haastava. Huollossa rutiinilla kuivat päälle, lämmintä kasvislientä, energia täydennystä ja vedenpitävät bonatit päälle. Myös jalkoihin. Pahaa teki, kun osa jatkoi shortseilla. Vettä oli alkanut satamaan ja hyvin pieni tuulen virekin kävi. No toisilla veri kiertää paremmin. Itse en olisi pystynyt pelkissä shortseissa jatkamaan.

Toka luku: Oulanka-Basecamp 31,9km

Matka jatkui. Alkuun mietitytti, olisiko sadeasu liian hiostava, ei ollut. Jatkoimme tasaisen tappavasti ja tiesimme tulevat juurakot ja jorpakot. Otimme ne hötkyilemättä. Gallardo oli jo ehdotellut pari kertaa, että voisin lähteä parempi voivaisena juoksemaan omilla vauhdeilla kohti maalia. Totesin, että katsotaan kun tulee sileät baanat josko jalka nousee vielä. Vajaa 30km ennen Rukaa ne baanat alkoivat ja taas tuli kaino kehoitus ja lähdin pikkuhiljaa hölköttämällä tasaiset ja alavat. Ylämäet sauvoin. Ei olleet jalat enää freesit. mutta toisaalta ei mitään yltiö pahaakaan. Tiedostin kuitenkin, että Konttaisesta koittaa jyrkät mäet ja niissä ei saa tulla kramppeja eli säästelin. Olin vetänyt kässärin takaisin parin napsun kireydellä. Kässärin vaijeri oli vaan kutistunut ja se tarkoitti hitaampaa vauhtia kuin alun parin napsun säästö.

 Aika 5:40h. Huolto rutiinilla ja pelkillä lötköjen täytöllä.

Tokavika luku: Basecamp-Konttainen 16,9km   

Toka vika pätkä. Jonkinlainen välipätkä ennen viimeistä etappia ennen suurta lopputaistelua kohti Rukaa. Säästelin koko ajan ja keskityin hetkeen. Ei mitään isoja vaivoja. Vähän oli jo jalkaterien nivelet hellinä ja joutui varomaan, mutta lihakset toimi. Pätkä meni rutiinilla ja ehkä jopa ylivarovaisesti. Aika ilmeisesti reilut 3h. Tuloksiin leimattu aika on Basecampissa hivenen vaikeasti tulkittavaa muotoa. Taukoon meni kolmisen minsaa. Suuhun suolakurkkua, lötköihin nestettä ja menoksi.

Vika luku: Konttainen-Ruka 6,7km

Viimeinen pätkä. Etukäteen tiedossa, että vaativin terävien ylä- ja alamäkien takia. Reilu vuorokautta aiemmin väli oli toisin päin tultuna pieni alkupala. Nyt oli kyllä nousut ihan tosissaan noustavia ja sauvoista oli ihan mieletön hyöty. Nousua ja laskua toinen toisen perään, välillä narunousua tai laskua, välillä luonnonkiviportaikkoa, välillä mutakivijuurakkoa. Vihdoin näkyi Ruka ja edessä oli viimeinen mutta pidempi nousu edessä. Tiesin, että ei lopulta mikään kovin pitkä. Kaikki nousut tuli ykkösellä ylös eli ei väli- eikä päälitaukoja. Ei kyllä suurta lentoakaan, toisin kuin lyhyempien matkojen juoksijoilla, jotka suorastaan liitivät ohi oli ylä- tai alamäki. Nousun päältä oli mukana juosta maaliin. Jalkojen lihakset toimivat loppuun asti ja sain maalissa hykerrellä tyytyväisyyttäni onnistuneelle suortitukselle. Kaikkien aikojen juoksuprojekti oli saatettu arvoiseensa päätökseen. Maalissa oli mukava huoahtaa, nauttia lämmintä soppaa. Sen jälkeen nopeasti saunaan, joka teki mukavaa maalissa kylmettyneelle kropalle. Viimeinen etappi 1:36h. Ihan OK. Loppuaika oli 28:46:10 ja olen siihen kyllä tyytyväinen. Oli myös yhtä hienoa, että G tuli melko pian perässäni maaliin.

Saunomisen ja energiatäydennyksen jälkeen jalatkin jäykistyivät jo ihan kunnolla eli sai tuntea myös lihaksissa pitkän matkan. Jänteissä ja nivelissä normi pitkän matkan kipuilu oli tullut jo matkalla, mutta ei missään nimessä mitään pahoja oireita. 

Ajatukset

Matkalla, kun lähdin etenemään itsekseni, mietin Karo Hämäläisen kirjan kertomuksen pyöriessä mielessäni omaa syytäni juoksemiseen. Mikä on saanut minut osallistumaan pidemmille mielen tyhjennysmatkoille. Mikä on se vimma, joka ajaa tähän. Vaikea selittää omaa nuoresta asti roihunnutta intohimoa juoksua kohtaan. Ei ole ainakaan näytön tarvetta kuin itselleni tai tarkemmin ei olisi edes mitä näyttää. Minulle, joka olen: musiikin suurkuluttaja vailla sävelkorvaa, kuvataiteen ihastelija vailla kykyä piirtää, tanssin intohimoinen seuraaja vailla koordinaatiota ja pallopelien ihmettelijä vailla omaa pelisilmää sekä juoksija vailla räjähtävää nopeutta. Ja olenhan hiihdellyt kilpailuja jäykällä yläselällä vailla kahden nikaman liikkumista ja vailla menestystä puoli pakon edessä, kun lättäjalat tai niistä johtuen lähinnä akillekset eivät kestäneet juoksua. Luonnonvalinta ohjasi minut kestävyyslajin pariin ja intohimoa kyllä löytyi jo silloin treenaamiseen. Ja kun jalat eivät kestäneet juoksua tuuppasin -80 luvun lopulla kesäsunnuntaisin vimmaisia 5h sauvakävelyjä tai rullahiihto, pyöräily ja juoksu triploja ja joka kerta tietysti napsun pidemmälle ja pidempään. Onneksi olen heikohko uimari ja vältyin triathlonilta. Lajissa ei ole mitään vikaa vaan päinvastoin, mutta kun se veisi tällä treenivietillä lopunkin vapaa-ajan ja varmaan avioliitonkin.  Jututin joskus vajaat 20 vuotta sitten Pirkkahallissa junnu yu-kisojen yhteydessä tuote-esittelyä tai myyntipistettä pitänyttä Janne Kankaansyrjää, yhtä ultraesikuvistani. En kylläkään tunne kaveria tuota lyhyttä jutustelua paremmin. Olen lähinnä aikoinaan ihastellut hänen tuloksia ja haastatteluja. Kyselin häneltä, miten voi paikat kestää tuollaisia juoksumatkoja. Itselläni oli pari säären rasitusmurtumaa takana edelleen muistuttamassa luun pinnassa vihlovana hammasporasärkynä. Hän rohkaisi etenemään maltilla ja perusterve kroppa sopeutuu kyllä pikku hiljaa. Siinä oli taas kerran viisaamman totuus tarjolla. Näin siinä on käynyt. Miksi juoksen? Kaikessa yksinkertaisuudessaan se tuntuu keskinkertaisenakin kulkupäivänä törkeän hyvälle ja koko kroppa sekä mieli janoavat sitä. Ja voi sitä tunnetta, kun on reilu vuorokauden tuupannut menemään ja saa juosta maaliin. Sitä tunneskaalaa ei vain pysty sanoittamaan, se on koettava. Tai kun vitosen testijuoksussa huomaa jalkojen rullaavan lantion alla ja raskaan hengityksen kulkevan synkassa käsien sekä askelrytmin kanssa. Siinä on jotain syvältä sielusta koskettavaa hetkellistä vapauden tunnetta. Unohtuu kaikki muu kiire ja koohkaus.

Juoksu on viestijuoksua lukuunottamatta yksilölaji ja pitkissä viesteissä edes vaihto ei ole kovin suurta joukkueen yhteenhitsattua tekemistä vaan kukin hoitaa oman leiviskänsä ja läppää seuraavan liikeelle. Itselle kuitenkin viimeisimmän projektin onnistumisen edellytys oli tuskaisten treenien jakaminen Gallardon kanssa. Aivan kuin itse NUTSin kulkeminen alun ajantappo vaiheen läpi yhdessä. Tuplajärviset eivät olisi pahimmissa keleissä taittuneet yksin, tuskin hyvissäkään. Ei olisi motivaatio riittänyt. En olisi pahimmassa myräkässä juossut tuplan sijaan singleä yksin ja parin tunnin maton tamppausta päälle. Ei olisi ollut kyräileviä veksejä ohjelmassa eikä yksin olisi uskaltanut Birgitan jääluistelua tai ME koetta. Iso kiitos G:lle tästä projektista. Vielä kerran tärkeimpänä isot kiitokset kotiväelle, että olen saanut toteuttaa omaa unelmaani. Kiitos myös kaikille projektin aikana kannustaneille ja ylipäätään asiasta kiinnostuneille. Monesti on varmaan joutunut olemaan kiinnostunut, vaikka ei niin kiinnostaisi.

Tästä homma jatkuu keskiviikkona Arnen kanssa perinteisille Nokirasteille, jossa suoritus tulee olemaan näillä jaloilla itselleni eeppisin koskaan. Sen jälkeen jatkan palautumista, haen tomaatin taimia, multaa ja kärrään niitä Terhille kasvihuoneeseen. Sitten pikkuhiljaa suuntaan kohti Paavo Nurmen puolikasta ja perusvauhdin nostoa. Saatan jopa tehdä pienen punttikuurin jaloille. Loppuvuodesta tavoitteena on taas kerran Wihan satku ja ei etupyöräilijänä vaan juoksijana. Se tatska vaan kaivertaa mielessä entistä syvemmällä. Mutta juuri nyt odotan innokkaimpana kaikista Terhin kanssa suunniteltua Itä-Suomen moporeissua! Juoksun suhteen enemmänkin päivä ja askel kerrallaan, mihin ne sitten lopulta vievät tai ovat viemättä. Ei siis pakkomielteestä vaan intohimosta. Juoksun suhteen kaikista tärkeimpänä; viimeiset pari vuotta ovat tuoneet minulle takaisin vuonna 2008 juoksuvammoihin sammuneen juoksun ilon ja riemun. Siitä yritän pitää kiinni.

Sitkoa löytyi: Mjev, Tappi ja Gallardo