Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2020.

Kunnon "kantamameera"

Kuva
Viikko on mennyt kovilla miinuskaloreilla ja se on taas tarkoittanut erinäisiä ylläreitä lenkeillä. Pari aika pahaa kanttausta tuli ja viimeksi tänään. Kävin lauantaina aamusta juoksemassa fiilispohjaisen rennon lenkin ja jätin syömisen pitkälle iltapäivään ja sekään ei kovin energiapitoinen ollut. Tänään sitten vimppain porukkalenkillä energiat loppuivat ihan kokonaan. Noin 50 minuuttia meni ihan leppoisasti, mutta sitten tuli energiavajeet ja niin pahasti että lopun parin kilsan kävelykin  oli lähellä stopata. Melkein 17 kilometriin sätkin ja sitten alkoi horisontti heilumaan niin pahasti, että oli tultava kävellen pois. Huh huh. Ei ole järkeä noin valjailla energioilla juoksentelu. Lauantaina oli mukava moporeissu Haralanharjun näkötornille kahveille ja tervehtiin Jahan "kesätyöpaikkaa". Samalla laitettiin suuntaviivoja ensi vuoden juoksuille, kun pääsen aikuisten eli M50 sarjaan. Voimaharjoittelua on otettava ohjelmaan huvitti tai ei. Sain muuten maanantaina jumppaohjeita

EPEK

Kuva
Tänään oli tehtävä päätös ja peruin Nuuksio Backyard Ultraan osallistumisen. Harmitus on kova, mutta polvet on edelleen sellaisessa kunnossa että jo kahden tunnin juoksu on liian pitkä. Pitkien väkisin junttaaminen edes köpöttelemällä ei toimi ja kun se ei toimi niin kädet on nyt nostettu pystyyn. Ultraan olisi ihan turha mennä, jos alla ei ole pitkiä lenkkejä riittävästi ja nyt asia on aika selvä että mitään ihme parantumista ei tule. Keskityin to-la puutarhatöihin ja muiden vimppalaisten superviikonloppuyrityksiin. Silti tänään 15km lenkin jälkeen polvet on kipeät,  tunnen ne ihan koko ajan ja kyykistely on ihan myrkkyä. Galis näytti tänään Birgitta Challengessa uudella ennätyksellä, että kunto on juurikin niin kova kuin mitä on sivusta saanut seurata. Tietää Backyardin osalta hyvää! Kävin eilen sentään iltalenkillä, mutta konehesselillä. Oli pakko ajella Leivintien muistojen bulevardille, kun siellä on joskus 10 vuotta sitten JaHan otettu kovia vauhtilenkkejä. Silloinkin touhut jäiv

Heinisuon rasteja

Kuva
Viikon eittämätön kohokohta oli torstain Rasti-Nokian omatoimi-iltikset. Kevään perinteinen suunnistus, jossa taiteilijat Arne Talkvist vetäen ja T.Hessell perässä vikisten käyvät 4V radan. Ei pysty ymmärtään eikä kykeneen suunnistajain vauhtia, kun mennään polulta pois. On se vaan kovaa. Tuli rassattua happoja hyvin ja Arne onneksi kertoili, mitä maastosta seuraavaksi tulee eteen ennen kuin otimme varsinaisen rastille lähestymisen. Pystyi edes jotenkin katsomaan karttaa poiketen aiemmista vuosista. Reissu toimi samalla esiNäätänä ennen seuraavan päivän Näätäcup 2020 avausta, jossa pari vimppalaista Puhis ja Tsaari pistelivät pitkällä radalla ihan kunnolla toisiaan vastaan. Käytössä oli GPS-seuranta ja se teki avauksesta jännittävää seurattavaa. Oikeastaan jännittävin suunnistuskilpailu, mitä olen koskaan seurannut. Oli kyllä huikea avaus tapahtumalle! Arne ja Hessell Muutoin viikko sujui vaihtelevasti ja sunnuntain pikkupitkän tuloksena on kipeät polvet. En tiedä tuleeko näistä kalua

Korvasieniä

Kuva
Viikko meni kaksijakoisissa merkeissä. Polvet oli alkuviikosta ihan priimaa ja uskaltauduin keskiviikkona Galiksen kanssa Sarankulman veksille. Lauantaina oli vuorossa pidempi pitkis, jonka loppu oli kyllä puhdasta polvikipua. Viimeiset 15km oli yhtä taistelua taksiin hyppäämisen ja juoksun välillä. Tyhjä pää ja juoksu vei voiton. Kiitos Galiksen, joka saatteli mut Haikkaan. Olisi jäänyt muuten kesken. En tainnut montaa sanaa sanoa Arboretumin suoran jälkeen vastattuani kysymykseen, juoksenko sakkoa: "En tod!" Hyvä lenkki kuitenkin ja tärkeä oljenkorsi kohti Nuuksio Backyard Ultraa. Mjev oli myös mukana ja näyttämässä kestävyyden olevan tallella. Sunnuntai meni äitienpäivän merkeissä ja ah korvasienikeiton helliessä makunystyröitä. Alunperin oli tarkoitus käydä kevyellä polkulötköllä, mutta päätin säästellä kihelmöiviä korvasienimäisiä polvirustoja kevään ja alkukesän eittämättömään klassikkoon, Heinisuon iltarasteille. Se on perinne ja kova sellainen. Taistelua vanhalla k

Bäk in bisines

Kuva
Tästä viikosta tuli kelpo kokonaisuus. Juoksu tuntuu jo ihan juoksulta ja polvet kesti lyhyen VK rypistyksen. Pitkiksen päälle ne on kyllä jäykät ja kipeät, mutta jos tällä tasolla pysyy niin polvien puolesta voi alkaa jo kunnon veksiäkin kokeilee. Maanantaina käytiin Galiksen kanssa Vimpauttajien koronarasteilla. Oli mukavaa onnistumisen iloa tarjolla kunnon pirkkalaisessa kivikkometsässä. Sain myös kunniakkaan luopumisen vanhaan peukkukompassiin, josta lensi neularasia nevadaan kesken reissun. Sen lisäksi neula näytti järjestelmällisesti pieleen verrattuna Galiksen Wollin levariin, joka luonnollisesti on varmaan parasta mitä on saatavilla. Nyt voin siis kunniakkaasti käydä rasteilla vanhalla rogsuilla käytyämälläni levarilla, jossa on bonuksena kunnon suurennuslasi. Taitopuoli, kun ei minulla vaadi kovin ripeitä vehkeitä. Vanhasta peukusta tuli luuppikompassi Löydettiin sunnuntain pitkiksellä Kalliojärvi ja rasti Viikon treenit: Ma Koronarastit Pirkkalassa, kävellen