Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2020.

Plan A: vihkoon meni

Kuva
[muokattu 24.2. aamulla] Tänä viikonloppuna oli GT720° Plan A -projektin lunastuksen aika eli 13. Endurance 24h juoksu Esport areenalla. Etukäteen tapahtumassa arvelutti eniten reitti, koska en ole koskaan juossut ultraa 390,04m rataa kiertäen. Positiivista oli kuitenkin mielen toiminta ja pystyin pilkkomaan tekemistä ja lähes unohtamaan henkisellä puolella kiertäväni rataa. Projektia varjosti marraskuun selän telominen ja alusviikon orastava flunssa. Selästä huolimatta tai melkeinpä sen ansiosta eli joulukuun juoksemattomuudesta johtuen sain onnistuneen ja loppuun ehjän sekä tiiviin valmistautumisen aikaan. Ja alusviikon orastava flunssakaan tuskin vaikutti millään tavalla suoritukseen. Kokonaisuutena kilpailun tunnelma oli aivan omanlaisensa ja intensiivinen - hieno ja erilainen kokemus. Se, mikä sitten ei toiminut minulle ollenkaan oli Esport areenan kova mondopinnoite ja suunnan vaihtaminen radalla. Kun on ikänsä tahkonnut rataa vastapäivään, niin toinen suunta ja erityisesti

Plan A valmistelua

Kuva
Viikko meni palautellessa ja lähinnä pientä ylläpitoa harjoittaen. Tiistaina olimme koolla vanhalla WBR pyöräporukalla, Alli, Markus, Patse ja Santtu. Oli mukavaa vaihtaa kuulumisia ajan kanssa. Aikaa oli kulunut tovi eli vuosia siitä kun olemme viimeksi olleet porukkana koolla saati pyöräilemässä. Kiitos Allille, joka ideoi illan ja huuteli porukan kokoon. Lauantaina kävimme Gallardon kanssa hölkkäilemässä lyhyen pitkän lenkin ja samalla haimme imaamilta viimeiset voitelut tulevaan Plan A:n toteutukseen. Suurin haaste lenkillä taisi olla imaamin Koikkarin ranchin kaikkien kymmenien ovikellonappien joukosta oikean painamisessa. Lopulta löysin oikean ja saimme arvokkaita ohjeistuksia tulevaan huipennukseen. Aina kannattaa kysyä neuvoja kokeneemmilta! PJH Lauantai jatkui Keiton ja Merjan 50+50 bileissä ja hauskaa oli! Tänään on ollut sitten vastaavasti vähän rauhallisempaa. Viikon treenit: Ma Vesijuoksu 45min Ti WBR riders porukalla Kuumassa saunomassa. Reppu selässä vaih

Superjuhlaviikonloppu

Kuva
Viikko huipentui varsinaiseen superviikonloppuun. Ensin oli kuopuksen wanhat, sitten Plan A:n vika pitkis, IsoHoon kuuskymppiset ja päälle Juliet Jonesin Sydämen keikka. Eikä siinä vielä kaikki vaan keikan jälkeen IsoHoon jatkot. Olihan hienoja juhlia kaikki! Tänään onkin ollut liikkeet vähän rauhallisempia. Nuori wanha ihana Kaisa IsoHoo ja Toivo JJS Viikon treenit: Ma Lepo Ti Matolla 12km 5'00/ km + 3km 4'30/ km + 1km 4'20/ km + 2km 5'30/ km. Tunne pysyi rentona koko treenin ajan, vaikka sunnuntain jäljiltä oli etukäteen vielä väsyä jaloissa. Yhteensä 18km Ke Hesoissa Henkan kanssa lötköä 15km 5'31min/ km To Plan A reittiin tutusminen. En ole koskaan tehnyt sitä näin perusteellisesti. Kiersin kisareitin 42 kertaa. 16,38km 5'06/ km Pe Wanhojen tanssien päälle lepakkovuorolla mattolötkö 8km 5'22/ km La Viimeinen Plan A varsinainen treeni. Ulkona 30,04km 5'38/ km (sis yhden huoltotauon) + matolla TV 45 min eli 9,30km 4'49/

Suhjujärvinen

Viikon teema oli palautumisessa ainakin erinäisistä "epäterveistä" kivuista. Joka päivä tuli kuitenkin tehtyä jotain liikuntaa. Kulttuurikohokohta oli eilinen Tampereen Työväen Teatterin Karvas pala. Oli hyvä ja kyllä Aimo Räsänen on minun yksi ehdoton suosikki näyttelijä, eikä hänen suoritus pettänyt nytkään. Sinällään aihe oli kyllä karvasta katseltavaa. Tänään oli vuorossa järvinen ja sen piti olla kevyt palauttava. Kelvit olivat ihan suhjussa ja palautuminen oli kyllä kaukana. Akilleskin otti taas aika lailla hittiä ja kipeytyi aika ikävästi. Viikon treenit: Ma Vesijuoksu 40min Ti Hotellin kuumassa pommisuojassa 6km matolla 4'55/km Ke Hesoissa Henkan kanssa lätkää 9,47km 5'44/ km To 3S G:n ja osin Tsaarin kanssa. Oli jalat vähän väsyt ja uutta lunta hidastamassa. 10,47km 6'44/ km Pe Lötköä liukastellen Ranen kanssa. 9,21km 5'45/ km La Matolla 12km, 5km + 5*400m/ 200m palautus + verraa 4km. Keskari 5'00/ km, vedot kiihtyvästi ja kolme v