Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2019.

Valkea joulu

Kuva
Viikko meni lumilautaillessa Levillä. Lunta oli paljon ja kelit tähän vuodenaikaan mitä parhaimmat. Juoksut jäivät juoksematta, mutta rinteissä tuli ulkoiltua sitäkin enemmän. Oli kivaa ja rentouttavaa. Lauantai vierähti kotiinpaluussa autossa istuen. Sunnuntaille tuli viikon ainoa lenkki ja samalla kokeilu yläselän tilanteesta. Sekä juoksu että selkä tuntuivat hyvältä eli toivoa on vielä projektin toteuttamiseen, ainakin jollakin tavoin. Viikon lenkki ja yhteensä kilsat: Su Gallardon kanssa kevyttä lötköä 12,8km 5'23/ km Tällä viikolla olisi tarkoitus tehdä pitkiä lenkkejä viikonloppuna. Alkuviikosta on lähinnä perushölköttelyä ja lähinnä jalkojen totuttelua.

Joulua kohden

Kuva
Tämän viikon odotettu treeni oli Viimeisten pirkkalaisten perinteinen joululenkki n 27km kaikkine huoltopisteineen ja huipputarinoineen. On perinteitä ja tämä on yksi hieno sellainen. Omalta osalta piti tehdä tunnustelua alkuviikosta, jotta saattoi varmistua selän tilasta. Koeponnistin selkää G:n kanssa Pirkkahallissa. Mitään pahoja kipuja ei enää ollut tiistaina, joten uskalsin lähteä torstain joululenkille. Joululenkki olikin sitten selän suhteen suht kivuton, mutta happi ei vaan kulje kunnolla ja lenkistä tuli kunnon horroria. Pääsin kuitenkin lopulta kotiin ja sen jälkeen ei ole oikein juoksu kiinnostanut tai siis tiedostan että se ei nyt ole järkevää. Tänään tuli avattua lumilautakausi Levin lumisissa maisemissa. Kivaa oli pitkästä aikaa! Viikon suurin ja mukaansa tempaavin asia on ollut Joulun tarina -runon työstö, jonka sain torstaina valmiiksi. Olin haaveillut joulurunon kirjoittamisesta pitkään, mutta homma ei oikein lähtenyt käyntiin. Kuin tilauksesta sain ajatuksesta kiin

Kamelin selkä ei ole poikki

Rintarangan kivut ovat vaan pahentuneet sitten parin viikon kaatumisen. Perjantaina petti jo pokka ja varasin lääkärille ajan. Selkä kuvattiin röntgenillä eilen, mutta onneksi sieltä ei löytynyt murtumia. Nyt voi kipua vasten yrittää, mutta ei tee kyllä mieli yhtään. Pidän nyt juoksutaukoa pari seuraavaa viikkoa keskittyen korvaavien harjoitteiden tekemiseen. Vesijuoksua, kävelyä, sauvakävelyä, stepperiä, soutuergoa jne. Tässä tämän viikon treenit: Ma Vesijuoksu 50min Ti Lepo Ke 3S yritystä Pispalassa. Kesken jäi, kun selässä oli erikoiset tuntemukset. 5,61km To Lepo Pe Lepo La Lepo Su Sauvakävely ja Vetsku oli mukana kirittämässä. 15km 2.05h Viikko yhteensä 20,6km - ei hyvä GT720° -projektin kannalta.

Kamelin selkä

Kuva
Viikon piti olla GT720° -projektin ensimmäinen varsinainen mättö vaan selkä otti sittenkin viikon takaisesta ilmalennon jälkeisestä jään pintaan laskeutumista aika lailla hittiä. En halunnut uskoa asiaa alkuviikosta ja ajattelin että kyllä helppaa viikon mittaan. Taisi vaan paheta joka lenkillä ja kun kipu tuntuu nimenomaan tärähdyksessä, ei juoksu ollut kovin mielekästä. Toisaalta selällään maatessa tuntuu myös aika ikävältä ja herää öisin käännyttyäni selälleen. Tänään oli jo pykälän (ehkä) parempaa. Muutoin on ollut mukavan rentouttava viikonloppu ja onpahan ehtinyt lueskella isäinpäivälahjaksi saamaani  ja Juha Itkosen ja Kjell Westön vuoropuhelua. Suomi 102 vuotta Viikon yritelmät: Ma Lötköä 18,25km 5'30/ km Ti Lötköä ja kesken jäi kipujen takia 4,13km 6'01/ km Ke 3S yritys ja kesken jäi 5,3km To Nyt ymmärsin olla jo yrittämättä Pe Lepo La Lepo Su Varovasti Galiksen ja Markon letkassa osan matkaa 11,17km 5'23/ km. Ei ole selkä kunnossa mutta akille

Bambina jäällä

Viikon treeniaika jäi haastavan ohueksi ja kilsoja ei paljoa kertynyt. Toisaalta jalat ovat sen verran tönköt, ettei tässä ihmeitä olisi ajankaan kanssa saanut aikaiseksi. Lauantaina olimme Galiksen ja Henkan kanssa lötköllä ja sinänsä lenkki kulki leppoisasti, kunnes alikulkutunnelissa katselin ihan muualle kuin mihin olisi pitänyt. Tunnelin asu oli aivan peilijäätä ja lenkkarin ote kirposi vauhdissa alta. Lensin ihan kunnolla selälleni ja tulin yläselkä edellä jään pintaan takaisin. Ilmat meni pihalle ja selkä jäykäksi. Minulla on yläselässä nuoresta asti ollut kyttyrä ja muutama vuosi takaperin kuvista ilmeni, että luutuminen on edennyt kolmeen nikamaan. Eilisen jälkeen epäilen ovatko enää yhtä ja samaa rankkaa. Tämän päivän pitkiksen jälkeen on myös alaselkä ihan jäykkä. Onneksi en lyönyt takaraivoa, olisi saattanut olla vähän ikävämpi lopputulos. Eiköhän tuo selkäranka tuosta kuitenkin taas asetu. Viikon treenit: Ma Lepo ja väsy su pitkiksen jäljiltä Ti Lepo, laiskuus ja ak