Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Juokseen oppii juoksemalla

Kuva
Takana on huikea juoksuviikko ja yhtälailla huikea juoksuvuosi. Tämä viikko osoitti taas kerran kaikessa yksinkertaisuudessaan sen perusasian, että juoksua oppii juoksemalla. Se mitä painottaa, se kehittyy ja pikavoittoja harvemmin on tarjolla. Viikon teemana oli kokeilla määrää ja tehoa samaan viikkoon. Viikko vielä alkoi edellisen viikon rypästreenin merkeissä eli kolme pitkää lenkkiä viidessä päivässä. Kokonaisuus onnistui kyllä hyvin. Tänään oli alunperin tarkoitus juosta tuplajärvinen PJH:n kanssa, mutta siihen tuli lenkillä muutos ja motu ei riittänyt tuplaan yksistään varsinkin kun se ei harjoituksellisesti ollut mitenkään oleellinen. Lopputulemana juostiin single PJH:n ja Gallardon kanssa pienellä lisurilla. Proffakin tuli meitä vastaan ja lähti nostalgiselle kasvualustalleni eli Peltsun lisurille mukaan. Eilen kävin juoksemassa Tampere Parkrunin. Tuossa tapahtumassa on saavutettu jotenkin leppoisan ja iloisen hengen kokonaisuus. Alusta oli eilen hivenen haastava ja jalatkaa

Joululenkkiviikko

Kuva
Viikon huipennus oli perjantaina juostu perinteinen Viimeisten pirkkalaisten joululenkki. Lenkki on joka vuosi sama ja huoltopisteetkin ovat vakiintuneet neljään. Tällä kertaa päästiin lumisiin maisemiin ja väliin melko viileään viima. Se ei meidän tunnelmaa himmentänyt. Lenkin lomassa oli mukava kertailla 10-vuotisen yhdistyksemme juhlavuoden tapahtumia. Taas sai huomata, kuinka hyvässä porukassa aika rientää niin lenkillä kuin muutenkin. Puhis, Sihis, Raksis ja Rahis Stigin ja Rahiskan huoltopisteellä. Muutoin viikko noudatteli Puhiksen määrittämää palauttavan jakson teemaa. Edellisen sunnuntain tupla painoi, mutta yllättävän vähän. Viikon treenit Ma Lepi Ti Henkan kanssa palauttava 12km 1.10h Hesoissa Ke Tonnit hallissa Markon ja Vetskun kanssa. Vedot: 3.56min/ 2.02min palautus, 3.52/ 1.58, 3.50/ 1.58, 3.54/ 1.58, 3.51/ 1.57, 3.45 ja loppuverkka. Yhteensä 9km. Alkuverkka jäi tekemättä. To Palauttava lätky 6,2km 33min Pe Joululenkki 26,44km 3:13'34. Hyvät huol

Supertupla - järvinen ja jouluostokset

Kuva
Viikon pääteemana oli vedot ja tänään huipentunut tuplajärvinen. Sain viikolla luettua loppuun Tero Hyppölän kirjan 226 - Fyysinen kantti. Kanttia on kaverilla vaikka muille jakaa. Kovia suorituksia. Yksi asia kolahti omaan tekemiseen kuin nenä päähän. Tero kirjoittaa siitä, kuinka pitkä ultrasuoritus surkastuttaa lihaksia ja voimatasot eivät palaudu lähtötilanteeseen edes lepäämällä vaan vaatii voimaharjoittelua. Viime kesän NUTS on tehnyt juuri tuon minulle ja nyt tai tarkemmin vuoden alussa on ryhdyttävä voimatreeneihin. Hyvä osoitus oli perjantaispecial, joka osoitti tuon todeksi. Kävin hallissa kiskomassa perinteisen 100m veto/ 200m palauttava hölkkätreenin ja jaloissa ei ole nopeutta eikä voimaa. En pääse lentävää 100 metriä samalla vauhdilla kuin vajaa kymmenen vuotta sitten tonneja. Kokonaisuutena tuli hyvä viikko ja tänään tuplajärvinen sekä päälle jouluostoshaahuilua. Olihan aika hoippumista kaupoissa. Positiivista oli kuitenkin se, että tuplan lopussa korviin eksynyt Tomm

järvisiä

Viikon teemana oli kolme pitkää ja vetotreeni sekä muuten palauttelua fiiliksen mukaan. Alkuviikko meni koiran ulkoiluttamisessa, joka tuntuu toimivan henkisen puolen palauttavana ulkoiluna oikein hyvin. Treenisuunnitelma oli kolme järven kiertoa ja pitkän odotuksen palkitseminen ekoilla hallitonneilla. Odotusarvo tartanilla juostaville tonneille hipoi huippua ja pääsi jotenkin unohtumaan oma kumara selkä ja koukut polvet sekä hidas vauhti. Ei mennyt ihan niin iloisen kepeästi ja nopeasti, mitä etukäteen olin itselleni tahtonut antaa ymmärtää. No tulipahan taas nöyryyttä säkillinen. Kaiken kaikkiaan viikosta kehittyi loppua kohden oikeinkin hyvä ja moni kuntopolitiikassani askarruttanut asia sai valaistusta. Tai ainakin luulen niin. Sain ruoansulatuksen rauhoitettua viikolla eli kaikki syöty ruoka ei tullut suorasta torvesta läpi vaan oli suhteellisen stabiili. Se taas todisti sen, että kun tekee pitkiä siivuja peräkkäin ja saa energian imeytymään, niin kropassa riittää energiaa jop

Pikkujouluviikko

Kuva
Kulunut viikko on treenien suhteen taputeltu. Työkiireet ja pikkujoulut tällä viikolla rajoittivat treeniaikaa, mutta toisaalta jalat ovat olleet yllättävän tyhjät koko viikon joten mitään älyttömiä ei olisi voinut mättää muutenkaan. Spessuharkkana käytiin tiistaina gallardon kanssa Sarankulman kiskojen vieressä hakemassa Erkkamänin salaista asetta pitkien matkojen kulkupolitiikkaan. Heti tuli tunne, että Karhussa kulkee ens kesänä. Keskiviikon tonnit niin ikään gallardon kanssa ja oma tekeminen oli aika tuhnua, mutta sovittu kahdeksan tuli tehtyä. Taas kerran saattoi todeta, että yksin olisi jäänyt lähtöruutuun. Perjantaina oli kahdet pikkujoulut ja kolmansien jatkot. Oli oikein mukavat iltamat ja kuitenkin lauantaina oli täysin vire juoksuun. Jätin Parkrunin kuitenkin väliin, kun aamulla oli mukava kerrankin nukkua univelkoja pois. Tänään oli Vint5aajien perusjärvinen ja se meni mukavan leppoisasti tutussa porukassa. Kokonaisuutena takana on varsin mukava viikko. Viikon teke

Maltsuviikko

Kuva
Viikon teema oli vähän maltillisempi ja toteutus oli kunnolla maltillisempi. Hyvä niin! Viikon pääteemaksi muotoutuivat kevyet koiran ulkoilutukset ja pari varsinaista juoksusiipaletta. Olen ulkoiluttanut koiran ohessa mustia jalokiviä eli kävelysauvoja. Pirkkahalliin ei vielä ennakkoaavistuksista huolimatta tällä viikolla päässyt ja toinen oikea juoksutreeni suuntautui Sarankulman sulalle. Onneksi Gallardo oli lähdössä, niin en kehdannut jäädä kotiin sohvalle. Toisaalta lähettelin Koikkariin tuttipulloterveisiä, kun imaami arveli kelin olevan liian kylmää ja takkahuoneen setelikylpyjen toimivan parempana treeninä. Eipä siinä auttanut kuin mennä tai olisi saanut lämmitellä ihan omat kaurajuomat kotona. Ja niinhän siinä olisi käynyt jos ei lenkki olisi ollut sovittuna. Toinen siipale oli tänään loppuun maltilla kiristelty järvinen. Järviselle lähdin kahvin voimalla ja päälle vielä kuristelin tunnin vedellä. Lenkillä mukana oli pullossa vettä. Kroppa on pikkuhiljaa oppinut käyttämää

Vajaa tupla

Tämän viikon empiirinen kokeilu, la puistojuoksu ja su tuplajärvinen, ei toiminut. Kunto ei vaan riittänyt ja sitä ei yhtään helpottanut viikonlopun pienet imeytymisongelmat. Homma oli aikalailla taputeltu ekan kiekan jälkeen, mutta lähdin kuitenkin vaappuun tokaa kiekkaa läpi ja jo muutaman kilsan jälkeen juoksu oli muuttunut köpöttämiseksi, eikä siitä sitten paljon nautintoa saanut kaivettua. Gallardo häipyi jossain 37km kohdilla horisonttiin ja päätin että Pispalan nousu pitää klaarata ja laskussa voi tehdä päätöksen tuntemuksen mukaan. Pyynikillä keissi oli selvä. Juoksukävelyä olisin ehkä päässyt kotiin asti, mutta keli oli sen verran vilakkaa että se ei oikein innostanut. Toisaalta eipä tuosta paljon hyötyäkään ollut ja kun kaiken päälle mahaan sattui eikä oksutkaan kaukana olleet niin löin hanskat tiskiin. Viikon suoritukset: Ma Lepi Ti Pyynikillä 6km palauttavaa. Jalat oli vielä viikonlopusta tosi väsyt Ke Viimeisten pirkkalaisten mestaruusjuoksu Pirkkalan hölkän reitil

Kaksi pitkää siivua

Kuva
Viikon saldona oli kaksi pitkää siivua ja ei muita lenkkejä jos ja kun lyhyitä koiran kävelytyksiä ei illata. Perjantaina suunnistimme Viimeisten pirkkalaisten rogaining osastolla teräsmylly kolisten kohti perinteikästä 8h Tampereen YÖ-Rogainingia (pe klo 22 - la klo 6). Teemana oli pistesaalistus helpoilta korttelirasteilta ilman häröilyä matkan kustannuksella. Toteutus oli pöpelikköä vääriä polkuja valiten vähillä pisteillä ja loppuun reitin korjauksen takia pitkällä siirtymällä maaliin. Ylimääräisiä minuutteja ei montaa jäänyt, kun saavuimme maaliin. Itselle reissu oli kevyt ja sinänsä kiva joskus näinkin, kun ei ihan joka kerta tarvi roikkua virtuaalisen kumilangan päässä. Pääsin tällä kertaa roksussa poikkeuksellisesti sen verran helpolla, että uskaltauduin sunnuntaina vielä rauhalliselle järviselle. Jätin aamupalan väliin, lähdin mukilla kahvia ja otin vettä mukaan. Ajatus oli vähän opettaa kropalle rasvan käyttöä. Kulku oli ihmeen helppoa, vaikka jossain kohtaa jännitinkin et

Pajatson tyhjennys

Kuva
Ensi perjantaina on perinteinen 8h Tampereen YÖ-Rogaining ja odotukset ovat kovat. Tämän viikon teemana oli tyhjentää kroppa kovien treenien kautta. Kovien ja kovien mutta omaan nylkkäävään vauhtiin peilattuna. Tänään oli viimeinen treeni ennen tulevaa perjantaita ja ajatuksena oli ahdistava järvinen sub4.50min/km tyyppisesti. Koko viikon on ollut taas vatsan kanssa ongelmia ja energia ei ole oikein imeytynyt, kun maha ihan sekaisin. Eli pohja tyhjennykselle oli asetettu. Alku n 13km meni ihan rallatellessa asetettua vauhtia. Sitten alkoi jaloista loppumaan energiat ja viimeinen vitonen oli aivan horroria. Piti ottaa vauhdit kokonaan alas, että sentään palautuu perjantaiksi. Kärvistelin päälle pari tuntia syömättä ja nyt on jasso tyhjä! On se jollain muullakin Tässä viikon touhut: Ma lepi Ti Viimeisten pirkkalaisten 1500m mestaruusjuoksut sekä 2017 että 2018. 6.07min ja 5.44min. Päälle ja alle verrat yht 7km. Ke Lepo To Lötköä 10,5km Pe Hölkkä 4,7km + sähly 1h + 4,7km La

Pattereiden latausta

Kuva
Vuorossa oli edellisen viikon pitkän jälkeen päivä kerrallaan tyyppinen viikko. Lauantaille oli luvassa +40km pitkä juuri sopivasti pari viikkoa ennen 8h Tampere yö-rogainingia. La-su yö meni perinteisen Viimeisten pirkkalaisen laavukeikan merkeissä. Se on aina takuuvarmaa pattereiden lataamista, kun mieli ja sielu lepää kiirettömässä illassa metsän rauhassa. Taas kerran oli hieno reissu! Alle köpöteltiin roksutiimin valmistava pitkä lenkki 43,4km, päälle savusauna ja sen jälkeen laavulle ruoan laittoon ja yöpuulle luonnon rauhaan. Vanha ja uskollinen rinkka Mörköpöllöllä Vetsku, Arne ja Rane Viikon treenit: Ma Kevyttä sauvakävelyä Ti Pyynikillä palauttava 7km Ke SuoraVK 8km eli heti paukusta kiristyvä 35.25min + päälle verraa. Yhteensä 10,5,km To Lepo Pe Lepo La 43,4 km kotoa laavulle 4.16h sisältäen kahvee paussin 7.50min Su Lepo Tulevalla viikolla tiistaina Vimppojen 1500m*2 lähtöä. Ensin klo 18:30 2017 mestaruusjuoksu ja 18:40 2018 mestaruusjuoksu. Sunnuntain

Sauvaultrapolkujuoksija ja ylämäkipumppukiipijä

Kuva
Nyt se on sitten tapahtunut. Pitkällisen vastaan hangoittelun ja syvällisen puntaroinnin jälkeen hommasin kävelysauvat tulevaan NUTSiin. Sinällään sauvakävelyssä ei ole mitään vikaa vaan päinvastoin. Isompi haaste oli myöntää itselleen, että ei mene pelkästään polkujuoksemaan vaan näissä omissa köpöttelyissä on sauvomisesta selkeästi hyötyä. Sain Black Diamondit nopeasti Verkkokauppaan ja olin jo maanantaina koiralenkin lomassa kokeilemassa niitä itselle tutuissa sauvakävelymaastoissa Lamminpäässä. Siellä tuli 80 -luvun lopulla harjoitettua lajia paljon. Ja olihan se tehokasta sekä muistaakseni ihan kivaakin, vaikka ihmiset irvivät siihen aikaan etteikö pojat ole huomanneet lumien sulaneen. Sittemminhän koko touhusta tuli oikein trendilaji. Viikon tekemiset: Ma sauvomista Ti lepi - menin nukkumaan jo klo 20:40 Ke Tonnit Sarankulmasta 8*1000m/ 2min palautus + verrat. Vedot: 4.09min, 4.04, 4.04, 4.00, 4.11, 4.08, 4.14 ja 4.00 Yht. 13,5km To Lepi - oikean jalan akillesjänne

Perusprinsiipit

Kuva
Olen tehnyt IT töitä reilut parikymmentä vuotta. Yhtenä syynä alalle ajautumiseen lienee, että asiat ovat turhan usein minulle nollia tai ykkösiä eli joko tai. Asian korjaaminen tai edes parantaminen lienee kohdallani loppuelämän kestävä haaste. Johtuuko tuosta 0 tai 1 asetelmasta, seuraan joitakin itse asettamiani johtoajatuksia eli perusprinsiippejä orjallisesti ja jotkin toimivat itselleni vahvoina suosituksina eli  enemmän apuprinsiippeinä. Voimassaolevia perusprinsiippejä on kerrallaan kymmenen, jotka lienee paikallaan listata tänne blogiin. Perusprinsiipit tärkeysjärjestyksessä: En koskaan osta TM -testivoittajaa En koskaan osta kassa- tai myyjätyrkkyä. Esimerkiksi XXL:n kassan tarjoamaa kengänsuojakäsittelyä Luen TM:ää vain ja ainoastaan noudattaakseni kohtaa 1 Pakettiauto pitää aina ohittaa Konevoimaista riisikuppia ei osteta, mutta ohitetaan aina. Moottoripyöräilyssä ohitussääntö koskee vain kaksipyöräisiä Hymereitä Kaikki kulutusvalinnat pyritään tekemään val

#karhueestaas

Kulunut viikko oli aivan huikea. Poikkeuksellisen lämmin keli suosi ja muutenkin viikkoon osui mukavia tapahtumia. Tiistaina aukesi NUTS Karhunkierroksen 2019 ilmoittautuminen ja olin käsi napilla klo 18 tuikkaamassa ilmon sisään. Nyt on paikka 166km eestaas matkalle ja projektin #karhueestaas valmistelut saattoi oikeasti aloittaa. Onneksi napilla oli aika moni muukin Vint5aaja ja loppujen lopuksi sama porukka kuin viime vuonna. Toivottavasti saadaan hyvä projekti taas aikaiseksi! Viime vuoden Ylläs-Hetta reissulle kipuilin sauvojen mukaan ottamisen suhteen. Olen 80-90 -luvulla sauvakävellyt ja -juossut rinteitä paljon. Se oli tehokasta treeniä, mutta kun ajattelin että NUTS on enemmän polkujuoksua kuin kävelyä. Karu totuushan oli omalta osalta enemmänkin sauvoitta kävelyä ja kyllä ne vaan hyvä lisävaruste tämmöisellä ryömijäosaston menijälle taitaa olla. Nyt on sitten Black Diamondin hiilikuituiset taittovavat tilattu! Polkujuoksu on halpa harrastus verrattuna hesselöintiin, mutt

Syyskauden ekat tonnit

Viikon teemana oli kovempien treenien tuominen säännöllisen perustamppauksen rinnalle. Tahmaa on kulku, jos yrittää vähänkin puristaa. Jotenkin ei vaan kulje. Mikään yksittäinen tunnistettava asia ei sinällään ole esteenä, mutta vauhtia ei vaan löydy. Peruspitkä eli järvisen vintsaus meni sen sijaan melko kevyesti, mutta jos vauhtia meinaa pikkasenkin puristaa nelosen tienoille, on tekeminen koko lailla tuhnua. Jotenkin ei vaan happi välity jaloille ja vauhtia ei saa aikaiseksi saatika pidettyä. Saattaa olla, että NUTSin ja roksun pitkän matkan jolkkaus on vienyt viimeisenkin terävyyden. No positiivista on into tekemiseen ja toisaalta paikat pysyy näillä vauhdeilla helpommin ehjinä.  Viikon tekemiset: Ma lepo ja koiran kanssa leppoisaa käveleskelyä n 1h Ti Pyynikillä näkötornin ympäristössä kevyt 8km Ke Gallardon kanssa Sarankulman suoralla 6*1000m/ 2min palautus. Meno on reitillä vähän hitaampi ja paluu sitä vastoin nopeampi, kun kilsan pätkää jyystetään eestaas. Tonnit: 4

Järvisen vintsaus

Kuva
Päätin viikolla, että Wiha 100km jää totuttuun tapaan ja ennakkouhosta huolimatta tänäkin vuonna haaveilun ja suurten puheiden asteelle. Se taas tarkoitti tuplajärvisen siirtämistä lähemmäksi Tampereen 8h YÖ-rogainingia, johon päätimme Kapun kanssa osallistua. Nyt on kuntopohja sen verran kohdillaan, että sitä on hyvä käydä ulosmittaamassa marraskuisessa Tampereen yössä. Sinällään viikon treenit kulkivat oikein mukavasti ja sain aikaiseksi kuusi lenkkiä ti-su. Tiistaina kävimme Kapun kanssa juminpoistoon 12*1min/1min palautusta tyyppisellä lenkillä. Toimi hyvin! Keskiviikosta perjantaihin viikko vierähti aurinkoisessa Budapestissa töihin liittyvässä tilaisuudessa. Olen käynyt kaupungissa edellisen kerran n 14 vuotta sitten ja kehtiys on ollut kyllä huimaa. Niin palvelukulttuurissa kuin rakennuksissa. Jäi positiivinen maku, tosin paljoa en kaupunkiin ehtinyt tutustumaan.   Keskiviikkona korkkasin syyskauden mattojuoksut hotlan kuntosalilla. Tuntuma oli oikein hyvä edellisen pä

Paluuta harjoitteisiin

Kuva
Pari viikkoa sitten tuli käydyksi 24h SM rogaining Jämillä. Kilsoja kertyi n 120km. Reissu oli oikein mukava ja onnistunut. Lopussa oli vielä voimia jäljellä ja minkäänlaista notkahdusta ei tullut. Päinvastoin pystyimme tekemään loppuun nousevan suorituksen. Jäi kyllä hyvä maku ja erityisesti, koska tämän kertainen osallistuminen oli vähän niin kuin välipala eikä mitään kummoisia valmisteluita NUTSista palautumisen ja muutaman pääharkan lisäksi ollut ohjelmassa. Reissusta löytyy rapskaa tiimin blogista:  teräsmyllyn jauhantaa . Roksun jälkeen oli vähän hankalaa jatkaa heti juoksentelua, kun pitkä siivu vaatii aina veronsa ja toisaalta vasen kantapää ja etuvarvas saivat reissussa vähän hittiä. Varvas oli pahan näköinen ja aika kivulias roksussa. Nyt se on kuitenkin jo ihan priimaa. Kantapäähän tuli aika syvä nirhauma, kun compeed oli kääntynyt kaksin kerroin ja hiersi syvän vekin keskelle rakkoa, jonka suojaksi sen laitoin. Pidin lepiä perjantaihin asti parantaakseni kantapään kunnol

Kolia ja välipalasta

Kuva
Edessä on tulevan lauantai-sunnuntain Jämi SM roksu. Edessä on 24h liikuntaa hienoissa metsämaastoissa. Olen lähdössä pitkään roksuun paremmassa kunnossa kuin koskaan ennen ja juurikin kestävyyden osalta, jota noissa siivuissa tarvitaan. Hapenotto ei kovin kummoista ole - tosin ei se koskaan ole ollutkaan, mutta kyllä alle nelosen kilsavauhti ahdistaa edelleen aika lailla. Pääasia että juoksu maittaa, kun paikat on pitkästä aikaa pysyneet täysin ehjinä. Olen ottanut palautumiset tosissaan NUTSin jälkeen, ettei tulisi mitään rasitusvammoja. Toisaalta juuri tuosta syystä harjoitusmäärät ovat jääneet aika pieniksi. Viime viikkoina on ollut yksi kuristava lenkki ja yksi pitkä lukuunottamatta mennyttä viikonloppua. Viime viikolla lenkit jäivät vaatimattomasti pariin suoritukseen, kun oli olevinaan kiireitä ja pientä yleisväsyä tuplajärvisen jäljiltä. Juoksimme Vint5aaja porukalla keskiviikkoan VK:na 8km loppuun kiihtyvästi. Oma keskivauhti oli 4.17min/km ja keuhkoissa sai tuntea, että vi

Oli mopokesä auringon paisteinen

Kuva
Otsikko tulee suoraan lainauksena Sleepy Sleepersin Kesämopo -biisistä. Kulunut viikko huipentui perjantaina varsinaiseen karkkipäivään. Karkkipussi Viikko meni toipuessa viime sunnuntain Birgitan kierrosta. Lähinnä polvien takia piti himmailla lenkkien määriä. Ja kun tälle päivää oli vielä speksissä tuplajärvinen, niin polvien säästelty oli tarpeen. Toinen, mikä haittaili treenislotien sovittelua, oli mopokauppojen hierominen. Homma huipentui perjantaina kauppatransaktion muodossa ja liikkeeseen jäi vanha hyvin palvellut Trumppa ja mukaan lähti kunnon retkikone. Sitä piti sitten heti ulkoiluttaa sekä perjantai ehtoo että lauantai aamupäivä. Ai ai ai! Hienoa oli. Viikon treenit olivat: Ti Malmin kierros ja siirtymät Henkan kanssa palautellen. 11,65km To Vetskun kanssa PK:ta reilu 8km ja päälle oma VK kiristely vajaat 5km koko ajan kiihdyttäen Su tuplajärvinen 52,57km 5:09'30 sisältäen 9.54min välihuolto. Toka kiekka tuli n 3.30min reippaammin. Tästä on hyvä laskeutua

Roksua kohti

Kuva
Tampereen taidemuseo: Tuomo Rosenlund & Mika Hannula. Näyttelystä Paikan muisti. Kulunut viikko meni lenkkien osalta niukoilla treeneillä lukumäärällisesti eli kolmella, mutta toisaalta kroppa ei ota vielä ihan kauheasti vastaan. Ke Veksi 11km 3.32min/km + verrat n. 15km yhteensä Pe PK töistä kotiin 16,8km 5.34min/ km. Oli jotenkin veltto tunne jaloissa koko matkan Su Birgitta Challenge 46,1km Aika: 5.56,15. Tein tulevaan roksuun ravintosuunnitelman valmiiksi ja koeponnistin sapluunaa tänään käytännössä. Hyvin tuntui toimivan ja suunitelmalla mennään. Viikkoon mahtui muutama pieni kohokohta: Torstaina saapuivat parit uudet Hokat toiset roksua varten ja toiset Wihaan. Perjantaina oli vuorossa roksutiimin pääharjoitus special: Kippisfestivaalit ja Martti Servo & Napander.  Lauantaina  kävin aamupäivällä parantelemassa roihuavaa konehesselin vaihtokuumetta ja onnistuinkin saamaan lämmöt ihan uusiin lukemiin. Saa nähdä vaihtuuko. Kävimme Terhin kanssa i

Loman loppua

Kuva
Takana on ehkä voimaannuttavin ja mukavin kesäloma pitkään aikaan. Ei sillä, etteikö kaikki kesälomat olisi olleet onnistuneita, mutta nyt Suomen ja Norjan suvi näytti kelien puolesta parastaan. Paljon ehti loman aikana tapahtua, mm. NUTS, Vimppa10juhlat, perinteiset hernejuhlat, Norjan moporeissu, tapahtumien yö, Tampereen puistokonsertti ja nuoremman kummipojan konfirmaatio. Toisaalta oli myös aikaa ihan olla vaan suorittamatta mitään. Iän myötä alkaa mieli pehmentyä ja arvostus kasvaa myös niitä hetkiä kohtaan, kun osaa olla vaan tekemättä varsinaisesti mitään. Toisaalta niissä hetkissä on mukava pysähtyä miettimään mitä milloinkin asioita eli ei välttämättä mitään syvällistä. Toinen iän mukana tullut luksus on aikaiset aamuheräämiset. Ei hienoja kesäpäiviä kannata nukkumalla viettää - toisaalta aikainen herääjä voi ottaa tarvittaessa loman parhaat eli päiväunet. Yksi lukuisista Lyylin päikkyjen mallisuoritteista ja talon paraatipaikalla tietty. Suunta on kohti välipalaa el

Mopomatka Lofooteille

Kuva
Toteutimme kesälomareissuna 27.7.2018-3.8.2018 Koskiskani kanssa haaveilemamme mopomatkan Pohjois-Norjaan. Reissu oli oikein onnistunut; oikeastaan ihan huippu. Kelit suosivat matkailijaa ja maisemat olivat kertakaikkisen valloittavat. Koska alue on suosittua kesäaikaan, varasimme majoitukset etukäteen. Osan saattoi perua tarvittaessa jopa samana päivänä, mikä sitten tarkoitti tylsää hotellimajoitusta. Osa majoituksista oli idyllisempiä hostelli- tai huoneistotyyppisiä majapaikkoja, joissa säätömahdollisuudet olivat rajallisempia. Tässä pieni kuvasikermä tarinoin höystettynä reissusta. Koti - Kolari Ekat hiet tuli paitaan jo kotona tavaroiden pakkaamisessa ja sovittelussa konehesselin rajalliseen kuljetuskapasiteettiin. Sen jälkeen lyhyt siirtymä perjantaiehtoona kotoa Tampereen rautatieasemalle ja mopon lastaaminen yöjunaan. Toimituksen jälkeen ennen junan lähtöä oli vielä aikaa hakea junamatkaeväät viereisestä liiteristä. Odottelimme junan lähtöä aseman viereisessä puis

Palauttelua, Vimpat10 juhlimista ja palauttelua

Kuva
Nyt on pari viikkoa kulunut NUTSin startista ja pikku hiljaa alkaa isoimmat kivut helpottamaan. Reisilihakset eivät luonnollisesti vielä ihan priimaa ole tai ainakin väsy tulee aika nopeasti, jos yrittää puristaa vähänkin nopeammin. Henkisen puolen tyytväisyys on edelleen ihan huipussaan. Eka viikko meni perjantaihin asti aika lailla täyslevolla. Yksi pieni hesselilenkki heitettiin FK Suur-Pirkkalan porukalla Siuron Koskibaariin, mutta se oli lähinnä leppoisaa ulkoilua porukalla. Lauantaina lähdin Kaupin  Kanuunoiden lauantailetkaan, mutta tämän kauniin kesän toistaiseksi melkein ainoa  sadepäivä oli ilmeisesti verottanut porukkaa. Meitä oli aluksi kuusi henkeä ja lopuksi viisi. Itselle tuli siirtymien kanssa PKta 133km. Keskari ilman siirtymiä oli 32kmh ja eli viikko NUTSista jälkeiseen ajankohtaan kulki yllättävän hyvin. Yhtään puristavaa ei olisi kyllä tullut mieleenkään ajaa. Viime sunnuntaina oli kesän yksi kohokohta, jonka lomassa tuli juostua 6km lenkki. Lonkka ja lantion seu